Artikkelit Kaikki Näytöt

Audiovisuaalinen tuotanto -näyttö

Aloitimme show:n suunnittelun jakamalla roolit jokaiselle luokkalaiselle. Itse olin esituotannossa lavastustiimissä (kolmas jakso), jossa suunnittelimme ja toteutimme lavastuksen livelähetykseen.

Liven aikana toimin ohjaajana (ensimmäinen jakso).

Työtehtävät

Ensimmäisessä show:ssa ei ollut tuottajaa ollenkaan, joten minä ohjaajana tein myös paljon tuottajan tehtäviä. Tein päätökset muun muassa lavastuksesta ja kameroista sekä aikataulutin harjoituksia ja liven. Ohjaamossa ohjasin kuvakulmat ja kerroin kuvamiksaajalle ja kameroille, mikä kuva tuli seuraavaksi. Lavastuksessa käytiin läpi, mitkä lavasteet halutaan ottaa ja hankittiin ne liveen. Kulmasohva oli hieman ongelmallinen, mutta oli kuitenkin lopullinen sohva lavastukseen. Sohvalla istuvat eivät meinanneet näkyä, joten hankimme erilliset valot henkilöihin.

Odotuskuva ja insertti

Tein tähän liveen lavastuksessa oleviin televisioihin videot, jota käytettiin myös odotuskuvana. Kuvasin ja editoin myös ”Kummitusgallupin”, jossa kyselimme paranormaaleista ilmiöistä ja niihin liittyviä mielipiteitä tuntemattomilta.

Livelähetys

Live onnistui hyvin varsinkin ensimmäiseksi liveksi. Luureissa oli pientä ongelmaa, joten otimme kahdet eri luurit käyttöön. Kuvakulmat ja niiden vaihdot onnistuivat omasta mielestä oikein hyvin. Liven aikana huomasimme, että vieraat puhuivat enemmän kuin odotimme, mutta tämä ongelma ollaan kuitenkin pyritty korjaamaan seuraavissa liveissä.

Ohjauksen kehitys

Ensimmäisen shown lisäksi olin ohjaajana myös neljännessä showssa, koska alkuperäinen ohjaaja ei ollut paikalla. Muistin ensimmäisestä showsta ohjauksen perusteet ja onnistuin mielestäni oikein hyvin siinä toisella kerralla. Ohjaus ja muukin työryhmä oli kehittynyt huomattavasti neljänteen showiin, joten saimme siitä paljon ammattimaisemman ja paremman.

Lavastus

Kolmannen shown lavastus oli hyvin paranneltu aiempiin verrattuna. Saimme lavastettua studion parissa päivässä ja kokonaisuus näytti oikein hyvältä.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.