Kaikki Projektit

Jäniksen vuosi: Maailma kutsuu luokseen

Haastattelin Oulun teatterissa esitettävää Jäniksen vuosi -näytelmään liittyvää henkilökuntaa. Näytelmää on harjoiteltu jo 2020 vuodesta lähtien, mutta koronan takia ensi-ilta on siirtynyt 2.4.2022. Näytelmän on kirjoittanut Arto Paasilinnan romaanin pohjalta Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kristian Smeds ja siinä on edelleen ajankohtainen teema.

Jäniksen vuosi, kuten kaikki esitykset Oulun teatterissa, vaativat hyvin paljon ja moniosaavaa henkilökuntaa niin tekovaiheessa, kuin myös esityksissä.

Oulun teatterin näyttelijä Annika Aapalahti on monessa roolissa tässä näytelmässä. Hän on halunnut pienestä lähtien näyttelijäksi, vaikka suvussa ei ole yhtään näyttelijää tai taiteilijaa. Pienenä Annika on ihaillut muun muassa Tauno Paloa ja hän on katsonut kaikki Disneyn elokuvat. Yksi hänen Jäniksen vuoden lempirooleistaan on Korppi. ”Se on sellainen Lapin tyyppi, eikä siitä oikeen tiedä, että onko se ihminen vai eläin” toteaa Annika. ”Hän on myös aika kiero sälli ja kova puhumaan”.

Annikan mukaan monessa roolissa ja näytelmässä oleminen on vaikeaa, koska yhtä aikaa pyörii lukuisia eri esityksiä. Vaikeaa on myös se, että pitää löytää joka näytelmään se oikeanlainen vire. ”Toivoisi, että sillä näyttelijäporukalla, jonka kanssa menee sinne lavalle, kerkeäisi ennen esitystä hetken viettää aikaa yhdessä ja virittäytyä samaan tilaan ja maailmaan.” Annikan mielestä parhaimpia asioita Jäniksen vuodessa on eri maailmojen jatkuva vaihtelu. ”Kun ollaan erämaassa niin yhtäkkiä ollaankin Turussa ja on kevät.” naurahtaa Annika. Erityisesti lavasteet ja tunnelma tuovat hyvin esille maailmojen vaihtelun.

Näyttelijä Henri Halkola näyttelee itse Jänistä, mutta on tullut vasta myöhemmin näytelmään mukaan. Hänen mielestään oli sekä vaikeaa, että helppoa hypätä mukaan näytelmään. ”Vaikeaa oli se, että harjoitusaikaa oli vähän sekä teksti ja materiaali piti opetella raakasti päähän periaatteella.” toteaa Henri. ”Myös kaikki ratkaisut joutui tekemään itsekseen oman mielen mukaan.” Helppoa taas oli se, kun Jäniksen vuoden maailma on Henrin mukaan luokseen kutsuva ja siellä on hyvä olla.

Henrin mukaan Jänis tuntuu roolina primitiiviseltä, sellaiselta vaiston varassa menevältä. Jänis on myös hyvä kuuntelija. ”Yksi asia, mikä helpotti tätä valmiiseen juttuun tuloa oli se, että kuuntelee tarkalla korvalla.” Haasteita Jäniksen vuodessa on hotelli-kohtaus, koska se on hyvin fyysinen ja lisäksi erämaa-kohtaus, koska se on hyvin pitkä. ”Parasta Jäniksen vuodessa on se maailma ja absurdius” toteaa Henri.

Jäniksen vuodessa työskentelee myös muutakin henkilökuntaa. Työryhmään kuuluu yhteensä yli 30 henkilöä. Yksi heistä on ääniteknikko, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa mikittää näyttelijät ja tarkastaa, että kaikki toimii. Myös tärkeässä osassa oleva järjestäjä välittää tiedon kaikista osastoista, kuuluttaa, laittaa näytelmät ja väliajat liikkeelle sekä kellottaa väliajan ja näytelmien keston. Muuta henkilökuntaa on ääni, valo, näyttämötekniikka, tarpeisto, puvusto, lavastamo, kampaamo, markkinointi, myynti ja asiakaspalvelu.

Näyttämöiden kulisseissa tapahtuu monen eri ammattikunnan toimesta asioita, jotka ei näy katsojille, mutta ne ovat kaikki tärkeitä esityksen toteuttamiseksi. Kaikki on suunniteltu ja harjoiteltu etukäteen. Katso video alta, kulissien takaa.

Video Jäniksen vuosi -näytelmän kulisseista

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.